keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Virkattu pikku pupu



Loppukesällä raskaushormoneissani hurahdin hetkeksi amigurumeihin. Tosin se hurahdus kesti vain hetken ja lopputuloksena syntyi vain tämä pieni söpö pupu. Toistakin aloitin, mutta se jäi kesken. Syntyi nimittäin se oikea vauva ja käsitöihin käytettävä aika supistui entisestään. Pääsin tosin jo aika pitkällä toisenkin amigurumini kanssa, että ehkäpä pupun kaveri apinakin vielä joskus tulee parsittua kasaan.

Innostus amigurumeihin alkoi tietysti ohjeiden selaamisella. Aika nopeasti eteen tuli haaste, että maksuttomia suomenkielisiä ohjeita oli aika vähän saatavilla netissä. Englanninkielisiä toki löytyi paljon, mutta ensimmäistä eläintä aloitellessani en kaivannut lisähaasteita ohjeiden tulkintaan. Pienikokoinen pupu näytti söötiltä ja siihen löytyi suomenkieliset ohjeet Onnen ommel -blogista.

Kopioin ohjeen tänne, koska kuten ensimmäisen postauksen yhteydessä huomasin, sivut linkkien takana saattavat ajan kanssa poistua. Alkuperäisestä ohjeesta poiketen parsin pupulle silmät ja nenän erivärisellä langalla ja vartalon raidoitin.

Tämä oli mielestäni oikein mukava aloitus amigurumien maailmaan, koska ohjeet olivat helpot seurata ja pupu on kooltaan pieni (korkeus noin 10 cm), joten se valmistui kohtuullisen lyhyessä ajassa. Mikäli joku kohta ohjeessa mietityttää, kannattaa kokeilla josko YouTubesta löytyisi tarkempi ohjevideo. Itse olen ainakin löytänyt sieltä aina todella hyvät opastukset. Virkkaan sen verta harvakseltaan, että aika usein käyn tarkistamassa ne ihan perussilmukatkin, että varmasti menee sitten oikein.

Lankana käytin Hjertegarnin 100% puuvillalankaa (50g = ca. 165m) ja koukun koko oli 2,5 (suositus langalle 3-3½). Mitä tiukempaan kierrettyä lanka on, sitä helpompaa virkkaaminen on. Koukuksi kannattaa valita hieman normaalia pienempi koko, jotta lopputulos on varmasti tiukkaa eikä täyte näin ollen pääse pursuamaan ulos (varsinkin jos aiot antaa lopputuloksen lasten leikkeihin).


kjs = ketjusilmukka
ks = kiinteä silmukka
ps = piilosilmukka
p = pylväs
(6) = silmukoiden lukumäärä kerroksen lopussa


Pää
Kerros 1: Tee 2 kjs ja 6 ks toiseen silmukkaan koukulta. (6)
Kerros 2: 2 ks jokaiseen silmukkaan (12)
Kerros 3: *1 ks, seuraavaan silmukkaan 2 ks*. Toista *-* 6 kertaa. (18)
Kerros 4: *2 ks, seuraavaan silmukkaan 2 ks*. Toista *-* 6 kertaa. (24)
Kerros 5: *3 ks, seuraavaan silmukkaan 2 ks*. Toista *-* 6 kertaa. (30)
Kerros 6: *4 ks, seuraavaan silmukkaan 2 ks*. Toista *-* 6 kertaa. (36)
Kerros 7: *5 ks, seuraavaan silmukkaan 2 ks*. Toista *-* 6 kertaa. (42)
Kerros 8: *6 ks, seuraavaan silmukkaan 2 ks*. Toista *-* 6 kertaa. (48)
Kerrokset 9-13: 48 ks (48)
Kerros 14: *6 ks, virkkaa 2 seuraavaa ks yhteen*. Toista *-* 6 kertaa. (42)
Kerros 15: *5 ks, virkkaa 2 seuraavaa ks yhteen*. Toista *-* 6 kertaa. (36)
Kerros 16: *4 ks, virkkaa 2 seuraavaa ks yhteen*. Toista *-* 6 kertaa. (30)
Kerros 17: *3 ks, virkkaa 2 seuraavaa ks yhteen*. Toista *-* 6 kertaa. (24)

Tässä välissä kiinnitä pupulle silmät sopivalle kohdalle (jos käytät turvasilmiä) ja aloita pään täyttäminen.

Kerros 18: *2 ks, virkkaa 2 seuraavaa ks yhteen* Toista *-* 6 kertaa. (18)
Kerros 19: *1 ks, virkkaa 2 seuraavaa ks yhteen* Toista *-* 6 kertaa. (12)
Jatka pään täyttämistä.


Kerros 20: *jätä väliin yksi ks, tee ks seuraavaan silmukkaan*. Toista *-* 6 kertaa. (6)
Jätä lankaa pään ja vartalon yhdistämiseksi.


Vartalo
Kerros 1: Tee 2 kjs ja 7 ks toiseen silmukkaan koukulta. (7)
Kerros 2: 2 ks jokaiseen silmukkaan (14)
Kerros 3: *1 ks, seuraavaan silmukkaan 2 ks*. Toista *-* 7 kertaa. (21)
Kerros 4: *2 ks, seuraavaan silmukkaan 2 ks*. Toista *-* 7 kertaa. (28)
Kerrokset 5-8: 28 ks (28)
Kerros 9: *2 ks, virkkaa 2 seuraavaa ks yhteen* Toista *-* 7 kertaa. (21)
Kerros 10: *1 ks, virkkaa 2 seuraavaa ks yhteen* Toista *-* 7 kertaa. (14)
Tee ps ja päättele lanka.
Täytä vartalo.


Jalat (tee 2 kpl)
Kerros 1: Tee 2 kjs ja 6 ks toiseen silmukkaan koukulta. (6)
Kerros 2: 2 ks jokaiseen silmukkaan (12)
Kerros 3: *1 ks, seuraavaan silmukkaan 2 ks*. Toista *-* 6 kertaa. (18)
Kerrokset 4-6: 18 ks (18)
Kerros 7: *1 ks, virkkaa 2 seuraavaa ks yhteen* Toista *-* 6 kertaa. (12)

Aloita jalkojen täyttäminen

Kerros 8: *jätä väliin yksi ks, tee ks seuraavaan silmukkaan*. Toista 6 kertaa (6)
Kerros 9: S6 ks. (6)
Päättele ja jätä lanka jalkojen kiinnittämiseen. Täytä jalat loppuun.


Kädet (tee 2 kpl)
Kerros 1: Tee 2 kjs ja 6 ks toiseen silmukkaan koukulta. (6)
Kerros 2: *1 ks, seuraavaan silmukkaan 2 ks*. Toista *-* 3 kertaa. (9)
Kerros 3: 9 ks. (9)
Kerros 4: *1 ks, virkkaa 2 seuraavaa ks yhteen* Toista *-* 3 kertaa. (6)
Kerrokset 5-7: 6 ks. (6)
Päättele ja jätä lanka käsien kiinnittämiseen. Täytä kädet.


Korvat (tee 2 kpl)
Kerros 1: Tee 2 kjs ja 5 ks toiseen silmukkaan koukulta. (5)
Kerros 2: 2 ks jokaiseen silmukkaan (10)
Kerros 3: *1 ks, seuraavaan silmukkaan 2 ks*. Toista *-* 5 kertaa. (15)
Kerrokset 4-8: 15 ks. (15)
Kerros 9: *3 ks, irkkaa 2 seuraavaa ks yhteen. Toista *-* 3 kertaa. (12)
Kerrokset 10-11: 12 ks. (12)
Kerros 12: *2 ks, virkkaa 2 seuraavaa ks yhteen* Toista *-* 3 kertaa. (9)
Kerrokset 13-15: 9 ks. (9)
Päättele ja jätä lanka korvien kiinnittämiseen.



Häntä
Kerros 1: Tee 2 kjs ja 6 ks toiseen silmukkaan koukulta. (6)
Kerros 2: 2 ks jokaiseen silmukkaan (12)
Kerros 3: 12 ks. (12)
Kerros 4: *jätä väliin yksi ks, tee ks seuraavaan silmukkaan*. Toista *-* 6 kertaa. (6)
Päättele ja jätä lanka hännän kiinnittämiseen. Täytä häntä.


Kiinnitä kaikki osat paikoilleen. Mikäli haluat että pupu pysyy pystyssä tai oikeastaan istumassa niin mallaile hieman mihin kohtaan häntä ja jalat tulee kiinnittää. Lopuksi parsi pupulle silmät ja nenä/suu.



maanantai 19. maaliskuuta 2018

Pipo taaperolle


Tässä taas yksi tuotos vuosien takaa. Neuloin tämän aikanaan tyttärelleni ajatuksella söpöilypipo kaupunkikäyttöön, mutta ilmeisesti ei käyty sinä talvena kaupungilla lainkaan, koska pipo jäi käyttämättä. Sekin saattoi tietysti vaikuttaa, että meiltä löytyy pipoja vino pino. Onneksi kaveripiiriin on sittemmin siunaantunut tyttöjä ja pipo on löytänyt uuden kodin.

Yhdistelin tähän kahta ohjetta Ravelrystä. Pannan neuloin "Smurfeplutt-lue" -ohjetta mukaillen ja pipo-osan "Christian´s Hat" -ohjeella. Pannan alkuperäinen ohje oli saatavilla ainoastaan norjaksi, joten ihan pilkulleen en osannut ohjetta noudattaa, mutta hyvä tuli. Silmukoiden ja kerrosten määrä meni taas ihan täysin mututuntumalla. Päänympärykseksi tuli noin 50cm.

Lanka Drops designin Big Merino ja puikot 4mm.

Panta
Luo 12 silmukkaa
Neulo ainaoikein 14 kerrosta
Aloita lisäykset: *neulo 1 o, neulo seuraava silmukka kahteen kertaan (ensin etureuna ja sitten takareuna), neulo kerros loppuun. Käännä työ ja neulo seuraava kerros normaalisti* Toista *-* kunnes sinulla on 21 silmukkaa.
Neulo 8 kerrosta ainaoikeaa
Aloita vähennykset: *neulo 1 o, neulo 2 yhteen ja neulo kerros loppuun. Käännä työ ja neulo seuraava kerros normaalisti* Toista *-* kunnes sinulla on taas 12 silmukkaa.
Neulo 54 kerrosta ainaoikeaa
Neulo toinen korvaläppä vastaavasti kuin yllä. Aloita kohdasta "Aloita lisäykset". Kun olet kaventanut taas takaisin 12 silmukkaan, neulo vielä 14 kerrosta ainaoikeaa ja päättele silmukat. Ompele panta kiinni nurjalta puolelta.

Pipo-osa
Poimi 90 silmukkaa tasaisesti pannan tasaisesta laidasta. Pääasia on poimia tasaisesti rakoja jättämättä. Mikäli määrä ei heti täsmää 90:än, ei hätää, voit lisätä tai kaventaa ensimmäisellä kerroksella silmukoita siten, että päädyt haluamaasi määrään. Tämän kuvion kannalta oleellista on päätyä viidellä jaolliseen lukuun. Neulo pipo-osan kuvio seuraavasti:
1-2 krs: neulo koko kerros nurin
3-5 krs: *neulo 2 nurin ja sitten 3 oikein*, toista *_* kerros loppuun

Toista kerroksia 1-5 kunnes pipon kokonaiskorkeus on sopiva. Lopeta kerrokseen 2 ja aloita sen jälkeen kavennukset:
1. krs: *neulo 2 nurin ja 3 oikein*, toista *_* kerros loppuun
2. krs: *neulo 2 nurin, 1 oikein ja 2 oikein yhteen*, toista *_* kerros loppuun
3. krs: *neulo 2 nurin ja 2 oikein*, toista *_* kerros loppuun
4-5 krs: neulo kerrokset nurin
6. krs: *neulo 2 nurin yhteen ja 2 oikein*, toista kerros loppuun
7. krs: *neulo 1 nurin ja 2 oikein*, toista kerros loppuun
8. krs: *neulo 1 nurin ja 2 oikein yhteen*, toista kerros loppuun
9-10 krs: neulo kerrokset nurin
11. krs: *neulo 1 nurin ja 5 oikein*, toista kerros loppuun
12. krs: *neulo 1 nurin, 2 oikein yhteen, 1 oikein ja 2 oikein yhteen*, toista kerros loppuun
13. krs: *neulo 1 nurin ja 3 oikein*, toista kerros loppuun
14. krs: *neulo 2 nurin yhteen*, toista kerros loppuun
15. krs: neulo kerros nurin
16. krs: *neulo 2 oikein yhteen*, toista kerros loppuun

Katkaise lanka ja vedä loppujen silmukoiden läpi. Päättele siististi nurjalle puolelle. Ravelryn ohjeen mukaan valmis pipo tulisi kastella läpikotaisin kylmällä vedellä ja sitten antaa kuivua lappeellaan, mutta tätä en itse ole ainakaan vielä tehnyt.

tiistai 27. helmikuuta 2018

Ruutupipo



Tilaustyönä tehty ruutupipo mummille. Tämä on tehty jo neljä vuotta sitten ja on edelleen käytössä. Tämän neulomiseen käytetty aika ei siis todellakaan ole mennyt hukkaan!


Puikot 3,5mm ja lanka Extra Merinoa (50g=130m). Lankaa kului noin 1,5 kerää.


Resori

Yksinkertainen resori: Luo 115 silmukkaa ja neulo *2n, 1o, 1n, 1o* joustinneuletta haluamasi korkeus.

Itse tein tuplaresorin, koska lanka on aika ohutta. Kaksinkertaiseen resoriin neulon ensin sisääntaitettavan osuuden ns vastasilmukoin eli *2o, 1n, 1o, 1n*. Sitten yksi kerros kokonaan nurjaa (taite). Ja sitten varsinainen ohjeen mukainen resoriosuus *2n, 1o, 1n, 1o*. Ennen pipo-osuuden aloittamista neulon resorikerrokset yhteen. Tässä pitää olla tarkkana, ettei neule ala kiertää. Pitää siis neuloa tarkasti puikolla olevaa silmukkaa vastaava sisäkerroksen silmukka.

Pipo-osuus
Kerrokset 1-2: neulo kerrokset nurjaa
Kerrokset 3-5: *2n, 3o*
Toista kerroksia 1-5 kunnes pipon kokonaiskorkeus on noin 15 cm. Neulo viimeiseksi kerros 2. Aloita sitten kavennukset.

Kavennus
Kerros 1: *2n, 3o*
Kerros 2: * 2n, 1o, 2 oikein yhteen*
Kerros 3: *2n, 2o*
Kerrokset 4 ja 5: neulo kerrokset nurin
Kerros 6: *2 nurin yhteen, 2o*
Kerros 7: *1n, 2o*
Kerros 8: *1n, 2 oikein yhteen*
Kerrokset 9 ja 10: neulo kerrokset nurin
Kerros 11: *1n, 5o* |115 silmukalla yhdellä puikolla on vähemmän silmukoita, neulo ko puikko *1n, 4o*|
Kerros 12: *1n, 2 oikein yhteen, 1o, 2 oikein yhteen* |yhdellä puikolla *1 n, 2 oikein yhteen, 2 oikein yhteen*|
Kerros 13: *1n, 3o* |yhdellä puikolla *1n, 2o*|
Kerros 14: *2 nurin yhteen*
Kerros 15: neulo kerros nurin
Kerros 16: *2 oikein yhteen*

Katkaise lanka ja vedä loppujen silmukoiden läpi. Päättele langanpäät nurjalle puolelle.


maanantai 5. helmikuuta 2018

Fiilisraidoitetut villasukat vauvalle


Villasukkia, varsinkin pienten ihmisten sellaisia, tästä kodista löytyy jo varsin kattavasti, mutta silti niitä tulee tehtyä tasaisin väliajoin lisää. Ja pitäähän kuopuksenkin saada jotain uutta. Väreinä tällä kertaa tummanharmaa (lähes musta) ja valkoinen. Esikoinen on jo pidempään halunnut ehdottomasti aina eriparisukat jalkaan. Tämän muotisuuntauksen innoittamana olen neulonut viime aikoina villasukat tarkoituksella hieman erilaisiksi, mutta kuitenkin pariksi tunnistettaviksi.

Villasukat neulon yleensä Yhteishyvästä löytyneellä luotto-ohjeella Villasukan kantapää - kolme ohjetta. Yhdistelen näistä paria ohjetta, koska pidän vahvistetusta kantapäästä ja sädekavennetusta kärjestä.

Lankoina käytin Dropsin Big Merinoa ja Extra Fine Merinoa. Eripaksuisia lankoja ei suositella yhdistettäväksi samaan neuleeseen, mutta en ole niin tarkka neulontaetiketistä varsinkaan vauvojen villasukkien kohdalla. Puikot olivat 3½ niin kuin yleensä villasukkia neuloessani.


Vauvan villasukat neuloin 40 silmukalla, koska extra fine -lanka on sen verran ohutta. Esim. Novitan 7-veljestä langalla 36 silmukkaa olisi varmasti riittänyt. Mallitilkku olisi näissä aina hyödyllinen, mutten ole vielä koskaan sellaista jaksanut neuloa vaan arvon aina hieman silmukkamäärää langan paksuuden ja puikkojen koon mukaan ja lähden kokeilemaan. Tätä taktiikkaa noudattaen olen toki aika ajoin joutunut purkamaan ja muuttamaan silmukkamäärää. Pienissä töissä kuten sukissa tai pipossa purkaminen ei harmita niin hirveästi, mutta jos joskus erehdyn jotain isompaa neulomaan niin enköhän minäkin taivu mallitilkun neulomiseen.


Varsi

Luo 40(48)56 s sukkapuikoille ja jaa silmukat neljälle puikolle, 10(12)14 s kullekin. Kerroksen vaihtumiskohta on aina I ja IV puikon välissä. Neulo joustinneuletta suljettuna neuleena noin 12(14)16 cm.

Neulon itse yleensä 2x2 joustinneuletta ja silloin jaan silmukat puikoille siten, että jokaisella puikolla on 4:llä jaollinen määrä silmukoita. Tällöin puikon alussa neulotaan aika oikeaa ja vastaavasti puikon viimeiset silmukat neulotaan nurin. 40 silmukka jaoin siis puikoille 8-12-8-12. Silmukat pitää muistaa jakaa tasaisesti puikoille viimeistään kärkikavennusten alkaessa, mutta itse yleensä jaan ne jo ennen kantalapun aloitusta eli heti varren neulomisen jälkeen.


Kantalappu

  • Neulo I puikon silmukat IV puikolle (= 20(24)28 silmukkaa). Jätä muut silmukat odottamaan.
  • Käännä työ, nosta ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo muut silmukat nurin.
  • Käännä työ, *nosta 1 s neulomatta, neulo 1 s oikein*, toista *–* vielä 9(11)13 kertaa.
  • Toista näitä kahta kerrosta yhteensä 10(12)14 kertaa eli 20(24)28 kerrosta.


Kantapohjan kavennukset

Neulo kerros nurjaa ja jatka sitten samaa vahvennettua neuletta kuten aiemmin. Neulo työn oikeasta reunasta, kunnes toisessa reunassa on jäljellä 7(9)10 silmukkaa. Tee ylivetokavennus (= nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 s oikein ja vedä nostettu silmukka neulotun yli). Käännä työ. Nosta 1. silmukka neulomatta, neulo 6(6)8 s nurin ja neulo 2 seuraavaa silmukkaa nurin yhteen. Käännä työ.

Nosta 1. s neulomatta, neulo kunnes on jäljellä 6(8)9 s, tee ylivetokavennus. Jatka edelleen siten, että sivusilmukat vähenevät koko ajan ja keskiryhmän silmukoiden lukumäärä pysyy samana eli 8(8)10 silmukkaa. Kun sivusilmukat loppuvat, jaa kantalapun silmukat 2 puikolle: 4,4(4,4)5,5.

Poimi vapaalle puikolle kantalapun vasemmasta reunasta 10(12)13 s + 1 s kantalapun ja II puikon välistä. Neulo poimitut silmukat kiertäen (= takareunasta) oikein vasemman puoleisella kantapohjan puikolla. Neulo II ja III puikon silmukat oikein. Poimi kantalapun oikeasta reunasta 10(12)13 s + 1 s III puikon ja kantalapun välistä sillä puikolla, jolla on 4(4)5 s, neulo poimitut silmukat kiertäen oikein ja kantalapun 4(4)5 s oikein.

Kiilakavennukset

  • Neulo kaikilla 50(58)68 silmukalla sileää ja tee kiilakavennukset:
  • Neulo I puikon lopussa 2 viimeistä silmukkaa oikein yhteen ja IV puikon 2 ensimmäistä silmukkaa ylivetäen oikein yhteen.
  • Neulo 1 välikerros, tee kavennukset kuten edellä, neulo 2 välikerrosta, tee kavennuskerros, 3 välikerrosta jne.
  • Lopeta kavennukset, kun kaikilla puikoilla on jäljellä 10(12)14 s.


Jalkaterä

Jatka sileää neuletta, kunnes pohjan pituus on 15(20)25 cm tai pikkuvarvas peittyy. Itse jätin näissä sukissa jakaterän huomattavasti lyhyemmäksi. Mietin jo että jäikö liian lyhyeksi, mutta sopivat ovat nyt 5kk:n jalkaan ja mennee tämän kevään.


Kärkikavennukset eli sädekavennukset

Neulo jokaisen puikon keskellä ja lopussa 2 s oikein yhteen = 32(40)48 s. Neulo 3 välikrs:ta ja toista kavennukset jokaisen puikon keskellä ja lopussa = 24(32)40 s. Neulo 2 välikerrosta ja toista kavennukset = 16(24)32 s.

Jokaisen kavennuskerroksen välistä vähenee aina 1 välikerros. Jatka kavennuksia tähän tapaan, kunnes työssä on 8 silmukkaa. Katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi ja päättele hyvin.

Huom. Jos aiot kääntää villasukan varret, ota tämä huomioon päättelyssä ja pujota lanka mahdollisimman huomaamattomasti lähemmäksi villasukan kantapäätä ja päättele varsinaisesti vasta varren alaosassa.


maanantai 29. tammikuuta 2018

Iso kangaspussi


Ensimmäisen blogitekstin kunnian saa lankasäkki eli iso kangaspussi. Pussin olen ommellut jo useita vuosia sitten ja alunperin käyttötarkoitus oli esikoisen lelujen säilyttäminen. Tein samantien kaksi pussia, joista toinen pitää edelleen sisällään dubloja, mutta toisesta pussista jouduin jo aikaa sitten tyhjentämään pehmolelut lankojeni tieltä.

Aloitin Mella Mii -nimisen blogin neljä vuotta sitten, kun kaipasin lisää intoa ruuanlaittoharrastukseeni. Samoihin aikoihin innostuin käsitöiden tekemisestä. Mitään ei ollut muistissa ala-asteen käsityötunneilta, mutta YouTuben avulla pääsin hyvin alkuun. Ruokablogina aloitettuun blogiin päätyi uuden innostuksen myötä myös käsityöaiheisia päivityksiä. Nyt haluan kuitenkin erottaa nämä kaksi ja niinpä aion pikkuhiljaa siirtää muutkin käsityöaiheiset päivitykset tänne uuden blogini puolelle.

Sitten itse säkkeihin. Alunperin oli ajatus tehdä lelukorit, mutta pussi tai säkki taitaa kuvastaa näitä kuitenkin paremmin ottaen huomioon, että näissä ei ole mitään tukipuita muotoa tukemassa. Nämä ovat kuitenkin toimineet käytössä varsin hyvin ilmankin suurehkosta koostaan huolimatta. Jos sisältöä on vähemmän niin reunoja kääntämällä pussista saa helposti sopivan korkuisen.

Ohjeen nappasin Iltasanomien Kässäkerholaisilta (Kankaiset kääntökorit). Mitat vaan oli omassa versiossa isommat: pohjan säde 17,5cm, suorakaiteen leveys 110cm ja korkeus 60cm. Ohjetta ei valitettavasti enää löytynyt Iltasanomien sivuilta, mutta nopealla googlauksella löytyi hyvä perusohje pussin tekoon Tuunaus-blogista. Jatkossa pitää muistaa kirjata ohjeet myös omaan blogiin, koska internetin ihmeellisestä maailmasta aina silloin tällöin näköjään myös katoaa jotain, vaikka useammin varoitellaan nimenomaan päinvastaista eli kerran nettiin päätynyt asia on siellä ikuisesti. Hah.

Palojen leikkaus kannattaa tehdä huolella, se todella palkitsee ompeluvaiheessa. Lisäksi palat kannattaa silittää ennen ompelua, koska valmiin korin silittäminen onkin jo vähän hankalampaa. Minäkin silitin palat vaikka eivät ne kyllä ihan sileiksi tulleet :) No, ei haittaa ottaen huomioon korien käyttötarkoituksen.

Pussien väritys sopi paremmin aiemman kotimme sisustukseen, joten tulevalle ompelulistalle tulee ehdottomasti muutama uusi pussi kunhan löydän sopivat kankaat niihin.