maanantai 5. helmikuuta 2018

Fiilisraidoitetut villasukat vauvalle


Villasukkia, varsinkin pienten ihmisten sellaisia, tästä kodista löytyy jo varsin kattavasti, mutta silti niitä tulee tehtyä tasaisin väliajoin lisää. Ja pitäähän kuopuksenkin saada jotain uutta. Väreinä tällä kertaa tummanharmaa (lähes musta) ja valkoinen. Esikoinen on jo pidempään halunnut ehdottomasti aina eriparisukat jalkaan. Tämän muotisuuntauksen innoittamana olen neulonut viime aikoina villasukat tarkoituksella hieman erilaisiksi, mutta kuitenkin pariksi tunnistettaviksi.

Villasukat neulon yleensä Yhteishyvästä löytyneellä luotto-ohjeella Villasukan kantapää - kolme ohjetta. Yhdistelen näistä paria ohjetta, koska pidän vahvistetusta kantapäästä ja sädekavennetusta kärjestä.

Lankoina käytin Dropsin Big Merinoa ja Extra Fine Merinoa. Eripaksuisia lankoja ei suositella yhdistettäväksi samaan neuleeseen, mutta en ole niin tarkka neulontaetiketistä varsinkaan vauvojen villasukkien kohdalla. Puikot olivat 3½ niin kuin yleensä villasukkia neuloessani.


Vauvan villasukat neuloin 40 silmukalla, koska extra fine -lanka on sen verran ohutta. Esim. Novitan 7-veljestä langalla 36 silmukkaa olisi varmasti riittänyt. Mallitilkku olisi näissä aina hyödyllinen, mutten ole vielä koskaan sellaista jaksanut neuloa vaan arvon aina hieman silmukkamäärää langan paksuuden ja puikkojen koon mukaan ja lähden kokeilemaan. Tätä taktiikkaa noudattaen olen toki aika ajoin joutunut purkamaan ja muuttamaan silmukkamäärää. Pienissä töissä kuten sukissa tai pipossa purkaminen ei harmita niin hirveästi, mutta jos joskus erehdyn jotain isompaa neulomaan niin enköhän minäkin taivu mallitilkun neulomiseen.


Varsi

Luo 40(48)56 s sukkapuikoille ja jaa silmukat neljälle puikolle, 10(12)14 s kullekin. Kerroksen vaihtumiskohta on aina I ja IV puikon välissä. Neulo joustinneuletta suljettuna neuleena noin 12(14)16 cm.

Neulon itse yleensä 2x2 joustinneuletta ja silloin jaan silmukat puikoille siten, että jokaisella puikolla on 4:llä jaollinen määrä silmukoita. Tällöin puikon alussa neulotaan aika oikeaa ja vastaavasti puikon viimeiset silmukat neulotaan nurin. 40 silmukka jaoin siis puikoille 8-12-8-12. Silmukat pitää muistaa jakaa tasaisesti puikoille viimeistään kärkikavennusten alkaessa, mutta itse yleensä jaan ne jo ennen kantalapun aloitusta eli heti varren neulomisen jälkeen.


Kantalappu

  • Neulo I puikon silmukat IV puikolle (= 20(24)28 silmukkaa). Jätä muut silmukat odottamaan.
  • Käännä työ, nosta ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo muut silmukat nurin.
  • Käännä työ, *nosta 1 s neulomatta, neulo 1 s oikein*, toista *–* vielä 9(11)13 kertaa.
  • Toista näitä kahta kerrosta yhteensä 10(12)14 kertaa eli 20(24)28 kerrosta.


Kantapohjan kavennukset

Neulo kerros nurjaa ja jatka sitten samaa vahvennettua neuletta kuten aiemmin. Neulo työn oikeasta reunasta, kunnes toisessa reunassa on jäljellä 7(9)10 silmukkaa. Tee ylivetokavennus (= nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 s oikein ja vedä nostettu silmukka neulotun yli). Käännä työ. Nosta 1. silmukka neulomatta, neulo 6(6)8 s nurin ja neulo 2 seuraavaa silmukkaa nurin yhteen. Käännä työ.

Nosta 1. s neulomatta, neulo kunnes on jäljellä 6(8)9 s, tee ylivetokavennus. Jatka edelleen siten, että sivusilmukat vähenevät koko ajan ja keskiryhmän silmukoiden lukumäärä pysyy samana eli 8(8)10 silmukkaa. Kun sivusilmukat loppuvat, jaa kantalapun silmukat 2 puikolle: 4,4(4,4)5,5.

Poimi vapaalle puikolle kantalapun vasemmasta reunasta 10(12)13 s + 1 s kantalapun ja II puikon välistä. Neulo poimitut silmukat kiertäen (= takareunasta) oikein vasemman puoleisella kantapohjan puikolla. Neulo II ja III puikon silmukat oikein. Poimi kantalapun oikeasta reunasta 10(12)13 s + 1 s III puikon ja kantalapun välistä sillä puikolla, jolla on 4(4)5 s, neulo poimitut silmukat kiertäen oikein ja kantalapun 4(4)5 s oikein.

Kiilakavennukset

  • Neulo kaikilla 50(58)68 silmukalla sileää ja tee kiilakavennukset:
  • Neulo I puikon lopussa 2 viimeistä silmukkaa oikein yhteen ja IV puikon 2 ensimmäistä silmukkaa ylivetäen oikein yhteen.
  • Neulo 1 välikerros, tee kavennukset kuten edellä, neulo 2 välikerrosta, tee kavennuskerros, 3 välikerrosta jne.
  • Lopeta kavennukset, kun kaikilla puikoilla on jäljellä 10(12)14 s.


Jalkaterä

Jatka sileää neuletta, kunnes pohjan pituus on 15(20)25 cm tai pikkuvarvas peittyy. Itse jätin näissä sukissa jakaterän huomattavasti lyhyemmäksi. Mietin jo että jäikö liian lyhyeksi, mutta sopivat ovat nyt 5kk:n jalkaan ja mennee tämän kevään.


Kärkikavennukset eli sädekavennukset

Neulo jokaisen puikon keskellä ja lopussa 2 s oikein yhteen = 32(40)48 s. Neulo 3 välikrs:ta ja toista kavennukset jokaisen puikon keskellä ja lopussa = 24(32)40 s. Neulo 2 välikerrosta ja toista kavennukset = 16(24)32 s.

Jokaisen kavennuskerroksen välistä vähenee aina 1 välikerros. Jatka kavennuksia tähän tapaan, kunnes työssä on 8 silmukkaa. Katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi ja päättele hyvin.

Huom. Jos aiot kääntää villasukan varret, ota tämä huomioon päättelyssä ja pujota lanka mahdollisimman huomaamattomasti lähemmäksi villasukan kantapäätä ja päättele varsinaisesti vasta varren alaosassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti